FoPSin Emma Willman on valittu vuoden juniorivalmentajaksi
SeuraJulkaistu: 27.04.2024 12.00

FoPSin Emma Willman on valittu vuoden juniorivalmentajaksi

Suomen Ringetteliitto palkitsee keväisin vuoden parhaita. Viime vuonna FoPS Juniorit valittiin vuoden ringetteseuraksi ja paikallinen Forssan Lehti vuoden ringettemediaksi – nyt vuorostaan Emma Willmanin pitkäjänteinen valmennustyö on huomioitu liittotasolla asti.

26-vuotias Willman on valmentanut FoPSin ringettejunioreita kahdeksan kauden ajan. Kipinä lajia kohtaan heräsi jo lapsena, kun Willman aloitti ringeten FoPSin F-junioreissa. Willman jatkoi pelaamista aina C-nuoriin asti, jonka jälkeen hän piti lajista muutamia vuosia taukoa.

– Palasin lajin pariin ringettekoulun valmentajaksi vuonna 2016. Siitä asti ollaan vuosi vuodelta tultu sarjatasoja ylöspäin C-nuoriin saakka. Muutamalla kaudella pelasin myös puolikkaat kaudet seuran Ykkössarjajoukkueessa, sieltä sai kaivettua hyviä oppeja omaan valmentamiseen, kertoo Willman.

Harjoitteluun ja pelaamiseen intohimoisesti suhtautuminen on Willmanin valmennusfilosofian kulmakiviä. Hänen joukkueissaan harjoitellaan kovaa ja suunnitelmallisesti. Willman pitää isossa roolissa myös pelaajien psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitämistä ja kehittämistä.

– Kaikista tärkeimpiä asioita, jotka tukevat näiden kaikkien edellä mainittujen asioiden onnistumista on joukkuehengen luominen, hyvä huumori ja leikkimielisyys. Nämä ovat myös niitä asioita, mitkä ovat siivittäneet meidän joukkueen kahteen peräkkäiseen C-nuorten Suomen mestaruuteen.

Hänen valintaansa vuoden juniorivalmentajaksi perusteltiinkin muun muassa näin: ”Kantaessaan vastuuta valmennuksesta Willman on luonut omalla esimerkillään ja toiminnallaan sekä upean joukkuehengen että sitoutuneen harjoittelukulttuurin.”

– Koen, että valmentajan pitää olla innostava ja aina vielä vähän innokkaampi kuin joukkueensa pelaajat, se kyllä tempaisee joukkueen mukanaan. Olen ”lanseerannut” viimeisten vuosien aikana valmentamissani joukkueissa Tiimipäivän, jonka tarkoitus on tiivistää joukkuetta, viettää kivaa aikaa yhdessä ja kehittyä. Sisältö vaihtelee ajankohdan mukaan, kauden aikana pidämme noin neljä Tiimipäivää. Ne ovatkin pelaajien suosikkipäiviä pelipäivien ohella, tiivistää Willman kysyttäessä hyvän joukkuehengen ja sitoutuneen harjoittelukulttuurin rakentamisen salaisuutta.

Willman nousee tulevalla kaudella 2024-2025 yhden sarjaportaan ylöspäin, kun hän ottaa vastuun FoPS Ringeten B-joukkueesta.

– Odotan innolla, että pääsemme kokoontumaan tulevan kauden joukkueella ja starttaamaan kesätreenit. Edessä on hikinen kesä, mutta vielä innokkaammin odotan tulevaa syksyä ja uuden sarjatason tuomia pelillisiä haasteita. Minulla on timanttisen kova valmennustiimi ympärilläni ja sitäkin kovemmat pelaajat, joten edessä on varmasti huikea kausi.

– Haluan jokaisella valmentamallani kaudella antaa joukkueelle parhaan version itsestäni valmentajana. Minne se sitten tulevaisuudessa minut vie, sen saa nähdä, Willman pohtii valmennusuransa pidemmän aikavälin suunnitelmia.

Vaikka usein saavutukset henkilöityvätkin yksilöihin, niin joukkueurheilua ei tehdä yksin eikä menestymistä tule ilman osaavia taustajoukkoja ja yhteen hiileen puhaltamista.

– Täytyy muistaa, että tätä tunnustusta en ole saanut vain omien tekemisieni ansiosta. Minulla on vuosien varrella ollut joukkueissa huipputekijöitä ympärilläni. Menneen kauden joukkueelle pitää tietenkin antaa extra kiitos, sillä heidän kanssaan on kuljettu pitkä ja antoisa matka. Toisiamme tukemalla on saatu valmentaminen sekä pelaaminen näyttämään helpolta. 💚

Lue täältä Ringetteliiton uutinen vuoden kaikista palkituista perusteluineen!

Kuva: Jarkko Ahola