Ringettekoulu alkaa tulevana viikonloppuna
9.9.2020 13.37 Uutiset / Jaoston pääsivusto

Ringettekoulu starttaa 13.9. klo 11-12

Suositttu tyttöjen ringettekoulu alkaa jälleen!

Ringettekoulu on luistelukoulu, jossa luistelutaitoja opetellaan leikkien avulla. Lisäksi opetellaan ringeten alkaeita ja päästään myös oppimaan miten ringetteä pelataan puolikkaalla kentällä. Liikuntataitojen lisäksi ryhmässä harjoittelu kehittää sosiaalisia taitoja ja siellä solmitaan usein uusia ystävyyssuhteita.

Liikunnalla on entistä tärkeämpi merkitys lasten terveydelle. Se vaikuttaa myönteisesti lapsen kasvuun ja kehitykseen. Liikunnallisen elämäntavan syntyminen lapsuudessa ja sen säilyttäminen läpi nuoruuden on sijoitus tulevaisuuteen.

Ringettekoulun jälkeen lapsi voi halutessaan jatkaa ringeten harrastusta seuran juniorijoukkueissa.

Ringettekoulussa tarvittavat varusteet

Ringettekoulussa lapsille riittää alkuun varusteeksi kypärä, luistimet ja käsineet. Muita varusteita voi hankkia myöhemmin. Käytettyjä varusteita kannattaa kysyä omalta seuralta. Ringettemailan lapsi saa lainaan ringettekoulusta.

Joka sunnuntai klo 11-12

Fops ringettekoulu Forssan Jäähallissa joka sunnuntai klo 11-12. Ensimmäinen kerta 13.9.2020. Ringettekouluun saavutaan kahden jäähallin välissä sijaitsevasta ovesta. Pukeminen tapahtuu ringettekoululle valikoituneessa pukuhuoneessa ja jäälle siirrytään sisäkäytävää pitkin. Jäähallille saapuessa pyydetään ottamaan huomioon hyvä hygienia sekä riittävät turvavälit. Kipeänä jäähallille saapuminen on ehdottomasti kielletty. Lisäksi pyydämme pukukoppeihin saapumaan vain välttämättömät ihmiset, ringettekoulua pääsee seuraamaan jäähallissa väljästi. Tervetuloa!

Koko kauden ringettekoulumaksu: 120€

Ilmoittaudu mukaan tästä!


Lisätietoja: Juniorivalmennuspäällikkö Emma Willman p.0451860001, willman.emma@gmail.com


   
Lisää uutisia
Fops juniorit ry
«  Lokakuu   »
Kategoriat