U10 tienpäällä
Julkaistu: 19.09.2021 00.00

U10 tienpäällä

U10 joukkue on reissannut ahkeraan ja pyrkinyt pelaamaan jokaisena viikonloppuna viimeisen kuukauden ajan. Varsinaiseen leijonaliigaan valmistautuminen on siis varsin pitkällä ja vauhti sekä taktiikka alkaa hioutumaan kentällä. Vieraskiertue alkoi ensin Riihimäeltä, jossa Fops U10 kohtasi Kiekkonikkarien vastaavan nipun. Ottelu sujui Fopsin vahvassa otteessa ja polveilevasta sekä osin lämpimästä pelistä jäi käteen kolme voittoa neljästä pelistä.

Syyskuun alussa suunnattiin kohti Keravaa kun alkuperäinen KJT cup oli typistynyt pelitälleiksi. Järjestäjien toiveesta pelit pelattiin tasoryhmillä ja myös Fopsilta tarjottiin kentälle kaksi laadukasta ryhmää. Pelitälleillä toinen ryhmä saavutti omissa peleissään voitot keskittyen hiomaan syöttöpeliä ja toinen ryhmä sai hyvän nousujohteisen pelikokemuksen, vaikka voittoja ei näissä karkeloissa saatu kammettua.

Seuraavana pysäkkinä oli Kanta-Hämeen pääkaupunki Hämeenlinna. HPK:n vieraana pelit olivat alusta asti nopeatempoisia ja laadukkaita. Kotiin päin näistä peleistä lähdettiin kolmella voitolla neljästä pelistä.

Vieraskiertueen viimeinen kaukalo sijaitsi Klaukkalassa jo etukäteen kovaksi tiedetty Kurra ei pettänyt tälläkään kertaa ja varsinkin ensimmäiseksi pelatut pelit olivat tiukkoja niin tulosten kuin kenttätapahtumien valossa. Ehkä jälkimmäisissä peleissä alkoi näkymään päävalmentajan suosima preussilainen luistelu- ja mentaalivalmennus. Lopulta Kurra harjattiin kurinalaisella ja aktiivisella pelillä selkein numeroin. Tältäkin retkeltä kolme voittoa kotiin tuomisiksi.

Tulvana sunnuntaina (26.9) Fops U10 viettää kotiin paluuta, kun Forssan jääpalatsin Mestis-kaukaloon astuu Kuparikiekko. Siinä määrin uusi tuttavuus on tämä Harjavaltalaisseura, että puhelimet käyvät varmasti ensiviikon kuumana, kun selvitetään heidän rosteriaan ja vahvuuksiaan. Toivotaan, että kotihallissa nähdään suuri ja äänekäs kannattaja joukko kannustamassa vihreät miehet voittoon.

Seuran uusimmat