Seura

Tervetuloa vihreäpaitaisen jääurheilun maailmaan!

Forssalaisella jääurheilulla on pitkät perinteet. Forssan Palloseura on perustettu vuonna 1931, jääkiekkoon FPS keskittyi 60-luvulla. Forssalainen jääkiekkoilu sai merkittävän kehitysaskeleen kuplahallin valmistumisen myötä 1971. Halli oli järjestyksessään kuudes jäähalli suomessa ja hallin myötä FPS nousi maakuntasarjasta SM-liigaan muutamassa vuodessa.  Junioritoiminta eriytettiin FPS:sta vuonna 1976 jolloin perustettiin Forssan Palloseuran Juniorit ry.  Ringette tuli seuramme toimintaan mukaan 80-luvulla lajin rantautuessa suomeen.  Jääkiekossa lukuisia seuramme kasvatteja on pelannut Mestiksessä sekä SM-liigassa aina NHL-kaukaloita myöten. Ringetessä seuramme kasvatteja pelaa tälläkin hetkellä kansallisella huipulla, 3 seuramme kasvattia ovat tuoreita ringeten nuorten maailmanmestareita.

Forssalaisen jääurheilun selkärankana on aina ollut ja tulee aina olemaan vahva juniorityö jota FoPS Junioreissa tehdään.  Tänä päivänä seurassamme on n. 300 pelaajaa 14:ssa joukkueessa. Lisäksi  seuramme luistelukoulussa, ringettekoulussa ja Leijona-kiekkokouluissa on yhteensä n. 100 lasta oppimassa jääurheilun alkeita. Olemme  Nuori-Suomi sinettiseura. Meillä on hyvät tilat toimia; 2 jäähallia sekä oma toimintakeskus oheis- ja voimaharjoitteluun.  Joukkueiden valmennuksesta vastaavat osaavat ja innostuneet henkilöt, joiden säännöllisellä kouluttamisella varmistamme laadukkaan toiminnan nyt ja tulevaisuudessa.

Toimisto

FoPS-Junioreiden toimisto sijaitsee seuran toimintakeskuksella jäähallin takana (ent. squash halli).

Forssan Palloseuran Juniorit ry.
Viertokuja 3
30100 Forssa

Avoinna 1.8. - 30.4. klo 9-12

kesäaikaan sopimuksen mukaan.

 

Toiminnanjohtaja:
Marko Vehmas  050 3073757    toimisto@fopsjuniorit.fi

 

Varustevastaava:
Esa Jaakkola p. 0405408875

Johtokunta
 

Ota yhteyttä FoPS juniorien toimistoon.

*
*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.